Moni meistä kamppailee murehtimisen, vitkastelun, päättämättömyyden tai jatkuvan varmistelun kanssa ja tekee paljon töitä voidakseen paremmin, mutta jostain syystä mikään ei tunnu toimivan. Saatamme helposti pitää itseämme saamattomina, laiskoina tai toivottomina tapauksina tai ihmetellä, miksi yksinkertaisiltakin tuntuvat asiat jäävät kesken tai miksi mieli palaa yhä uudelleen samoihin huoliin, vaikka järjellä ymmärrämme, ettei siitä ole apua.
Usein selitämme tätä itsessämme olevilla puutteilla. Ajattelemme, että meissä on jotain pahasti vialla tai että meidän pitäisi vain ottaa itseämme niskasta kiinni. Kyse ei kuitenkaan ole minkäänlaisesta heikkoudesta tai tahdonvoiman puutteesta, vaan siitä, miten ihmismieli on rakentunut toimimaan.
Hyvin usein näiden kokemusten taustalta löytyy vaikeus sietää epävarmuutta (intolerance of uncertainty), tutummin epävarmuusallergia.
Mistä epävarmuus kumpuaa?
Epävarmuusallergialla tarkoitetaan tilannetta, jossa havaitsemamme epävarmuus tai jopa pelkkä sen mahdollisuus aktivoi selviytymisjärjestelmämme. Evoluution näkökulmasta tuttu ja ennustettava on ollut useimmiten turvallista, kun taas vieras tai aiemmasta poikkeava on voinut merkitä pahimmillaan hengenvaaraa. Kun asiat eivät ole totutulla tavalla, mieli voi tulkita epävarmuuden uhkana. Jokin vaikuttaa olevan pielessä, mikä vaatii välitöntä huomiotamme. Selviytymisjärjestelmämme aktivoituvat, vaikka todellista vaaraa ei olisikaan. Kun toimimme selviytymisjärjestelmiemme ohjaamana, huomio kaventuu ja toiminta keskittyy uhan tunnistamiseen ja siitä selviytymiseen.
Epävarmuusallergia on siis vastaava ilmiö kuin vaikkapa siitepölyallergia. Reaktio on aito ja todellinen, vaikka ympäristössä ei olisi todellista uhkaa. Kyse on inhimillisestä suojautumisreaktiosta. Mielemme on kehittynyt ennakoimaan ja varoittamaan pitääkseen meidät hengissä. Ja samalla tavoin kuin toiset ovat todella herkkiä pienillekin määrille siitepölyä ja toiset eivät reagoi siihen lainkaan, toiset ovat herkempiä epävarmuudelle kuin toiset.
On hyvä huomata, ettei epävarmuusallergia aktivoidu meissä sattumanvaraisesti. Se liittyy tyypillisesti joihinkin sellaisiin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä, kuten ihmissuhteisiin, työhön, terveyteen, elämän suuntaan ja ensisijaisesti tietenkin hengissä pysymiseen. Kun emme tiedä, miten jokin meille tärkeä asia tulee menemään, epävarmuusallergia saattaa aktivoitua, kun tulemme kipeän tietoisiksi epäonnistumisen tai menetysten mahdollisuudesta.
Elämme tällä hetkellä ajassa, jossa pysyvyys, ennustettavuus ja tutut rakenteet ovat monella elämänalueella heikentyneet. Tämä saattaa herättää epävarmuusallergian oireita niissäkin ihmisissä, jotka eivät aikaisemmin ole niistä kärsineet.
Kun harkinta muuttuu jumiksi
Kyky käyttää kieltä ja ajatella muitakin kuin tässä hetkessä läsnä olevia asioita antaa ihmiselle valtavasti mahdollisuuksia. Voimme oppia menneestä, suunnitella tulevaa ja jakaa tietoa ja tarinoita toistemme kanssa. Ihmisen kyky suunnitteluun, ongelmanratkaisuun ja tulevaisuuden ennakointiin erottaa meidät muista eläimistä. Ajattelukyky auttaa meitä tekemään viisaita valintoja ja välttämään turhia riskejä.
Mielen jumeilla tarkoitan tilanteita, joissa nämä sinänsä hyödylliset kyvyt alkavat toimia selviytymismoodin logiikalla myös silloin, kun tilanne ei sitä vaatisi. Evoluution näkökulmasta tämä on ymmärrettävää, sillä selviytymisjärjestelmät toimivat ”parempi katsoa kuin katua” -periaatteella. Jumi syntyy, kun toiminta ei enää auta meitä eteenpäin tai synnytä mitään uutta (vaikka hitaastikin), vaan varmistelu, ajattelu tai välttely alkaa kiertää kehää, viedä kohtuuttomasti aikaa ja energiaa tai estää meitä tekemästä asioita, joita todella haluaisimme.
Arjessa epävarmuusallergia näkyy harvoin suorana epävarmuuden pelkona. Sen sijaan se ilmenee niissä tavoissa, joilla mieli pyrkii selviytymään epävarmuutta tai suoranaista pelkoa herättävistä tilanteista eteenpäin. Nämä tavat on mahdollista luokitella kolmeen ryhmään, jotka ovat varmistelujumi, välttelyjumi ja ajattelujumi. Näitä olen kuvannut tarkemmin teoksessani Mielen jumeista joustavuuteen: kuinka tulla toimeen epävarmuuden kanssa. Seuraavassa tiivistelmä:
Varmistelujumi. Kun jäämme jumiin varmisteluun, pyrimme aktiivisesti toimimaan sen eteen, etteivät epävarmuuteen liittyvät kauhukuvat toteutuisi. Tarkistamme asioita yhä uudelleen, haemme loputtomasti tietoa tai kaipaamme muilta jatkuvaa vakuuttelua. Taustalla on ajatus siitä, että asiat menevät hyvin, kunhan vain olemme tarkkana ja huomioimme aivan kaiken mahdollisen. Tämä lisää kuitenkin herkästi ahdistusta ja saa meidät jumiin, koska tulevaisuutta ei ole mahdollista aukottomasti ennustaa
Välttelyjumi. Epävarmuus voi saada meidät lamaantumaan tai kääntymään nopeasti poispäin ahdistusta aiheuttavista asioista. Katsomme kokonaan toiseen suuntaan, lykkäämme päätöksiä, vitkastelemme tai jätämme tarttumatta mahdollisuuksiin, koska epäonnistumisen riski tuntuu tavalla tai toisella liian suurelta. Näin pääsemme etäämmälle uhkaavilta tuntuvista asioista.
Ajattelujumi. Yritämme vähentää epävarmuutta miettimällä tulevaa tai pyörittämällä mielessämme menneitä tapahtumia toivoen, että löytäisimme varmuutta sinne, missä sitä todellisuudessa ei ole. Sen sijaan krooninen negatiivinen ajattelu johtaakin herkästi juuri siihen, mitä emme toivoneet: katastrofimielikuvien ja negatiivisten tunteiden voimistumiseen.
Kaikkien mielen jumien taustalla on selviytymisjärjestelmien vinoutunut toiminta. Sen tarkoituksena on suojella meitä vaaroilta, mutta käytännössä nämä keinot alkavat usein kaventaa elämää ja viedä huomiota pois meille tärkeistä asioista. Epävarmuus ei siis itsessään ole ongelma, vaan ongelmaksi saattavat muodostua ne keinot, joilla yritämme päästä siitä eroon.
Vaikeus sietää epävarmuutta transdiagnostisena prosessina
Psykologisessa tutkimuksessa epävarmuuden sietämisen vaikeutta on tarkasteltu laajasti, ja sen on todettu liittyvän monenlaiseen psyykkiseen oireiluun ja kuormitukseen. Toisin sanoen se on niin kutsuttu transdiagnostinen prosessi. Termillä tarkoitetaan mielen mekanismeja, jotka ovat monenlaisten oireiden ja ongelmien taustalla diagnoosirajoista riippumatta. Vaikeus sietää epävarmuutta on yksi tällainen tekijä, samoin krooninen negatiivinen ajattelu. Ne eivät selitä vain yksittäisiä oireita, vaan vaikuttavat monin tavoin siihen, miten ihminen ajattelee, toimii ja voi.
Transdiagnostisten tekijöiden tunnistaminen on tärkeää, koska se avaa toisenlaisen näkökulman mielen hyvinvointiin. Sen sijaan, että keskittyisimme vain näkyviin oireisiin, voimme päästä käsiksi niitä ylläpitäviin mekanismeihin. Tämä ei tarkoita, etteivät oireet olisi todellisia tai merkityksellisiä, vaan että niiden taustalla voi olla yhteisiä tekijöitä, joihin vaikuttamalla moni asia alkaa liikkua samaan aikaan. Parhaimmillaan lonkeroimainen ongelmakimppu supistuu yhdeksi selkeäksi ongelmaksi, jota voidaan sitten lähteä selvittämään.
Epävarmuus ei ole pelkästään kuormittavaa. Juuri se, ettemme tiedä kaikkea etukäteen, voi avata tilaa oppimiselle, muutokselle ja myönteisille yllätyksille.
Olemme erilaisia siinä, kuinka paljon epävarmuutta kaipaamme elämäämme. Toisille riittää turvallinen ja tuttu ympäristö, ikään kuin leirinuotio, jonka äärellä on hyvä olla. Toiset taas kaipaavat vaihtelua ja hakeutuvat herkemmin kohti uutta ja tuntematonta, vaikka lopputuloksesta ei olisi varmuutta.
Hyvinvointimme kannalta ratkaisevaa ei ole se, pystymmekö poistamaan epävarmuuden, vaan se, opimmeko elämään ja toimimaan sen kanssa. Tämä ei tarkoita selviytymisjärjestelmiemme pakonomaista sammuttamista, vaan sitä, että opimme tunnistamaan niiden aktivoitumisen ja ymmärtämään, mistä ne kumpuavat. Kun huomaamme olevamme selviytymismoodissa, meille avautuu mahdollisuus pysähtyä ja tehdä tietoisia valintoja myös silloin, kun keho ja mieli varoittelevat. Tätä kutsutaan psykologisen joustavuuden taidoksi.
Kun psykologinen joustavuus vahvistuu, meille avautuu mahdollisuus ottaa askelia kohti itsellemme tärkeitä asioita, vaikka mieli varoittelisi ja epävarmuus olisi läsnä. Esimerkiksi murehtimisen hetkellä voimme ystävällisesti pysähtyä huomaamaan ajatuksen ja tunnistaa sen selviytymisjärjestelmän tuotteeksi. Sen jälkeen voimme tietoisesti suunnata huomiomme takaisin siihen, mitä olimme juuri tekemässä tai siihen suuntaan, joka on meille merkityksellinen. Tällöin mielen reaktiot eivät enää automaattisesti ohjaa toimintaamme, vaan saamme itse päättää elämänbussimme suunnan.
Epävarmuusallergia on ollut viime aikoina esillä myös julkisessa keskustelussa, ja puhuin ilmiöstä hiljattain Ylen jutussa. Tässä tekstissä olen halunnut koota ilmiön keskeiset periaatteet tarkemmin yhteen. Kaikki mediaklipit löydät tämän linkin takaa.
Pähkinänkuoressa epävarmuusallergiassa on kyse inhimillisestä tavasta reagoida tuntemattomaan. Kun opimme tunnistamaan nämä reaktiot ja erottamaan tilanteet, joissa kyse onkin väärästä hälytyksestä, meille avautuu mahdollisuus tehdä meille tärkeitä asioita epävarmuudesta huolimatta. Voimme elää arvojemme mukaista elämää, vaikka lopputuloksesta ei olisi täyttä varmuutta.
TL;DR: Usein kysyttyä epävarmuusallergiasta
Mitä epävarmuusallergia tarkoittaa?
Epävarmuusallergialla tarkoitan taipumusta reagoida epävarmuuteen niin voimakkaasti, että huomiomme siirtyy pois meille tärkeistä asioista ja alkaa keskittyä epävarmuuden poistamiseen. Kyse ei ole diagnoosista, vaan inhimillisestä tavasta, jolla mieli yrittää suojella meitä koetulta uhalta.
Miten epävarmuuden sietämisen vaikeus näkyy arjessa?
Arjessa se näkyy usein varmisteluna, välttelynä tai ajattelujumeina. Saatamme tarkistaa asioita toistuvasti, lykätä päätöksiä tai jäädä pyörittämään samoja huolia mielessämme. Tarkoitus on hyvä, mutta seuraukset voivat kaventaa elämää.
Mikä ero on harkinnalla ja mielen jumilla?
Harkinta ja suunnittelu ovat normaalia ja tarpeellista toimintaa. Mielen jumi syntyy silloin, kun ajattelu, varmistelu tai välttely ei enää auta eteenpäin, vaan alkaa viedä kohtuuttomasti aikaa ja estää meitä toimimasta arvojemme suuntaisesti.
Onko epävarmuusallergia sama asia kuin ahdistuneisuus tai murehtiminen?
Ei. Epävarmuusallergia ei ole diagnoosi eikä sama asia kuin ahdistuneisuushäiriö. Se on mielen toimintatapa, joka voi olla mukana monenlaisessa oireilussa tai kuormituksessa ja jota pidetään tutkimuksessa niin kutsuttuna transdiagnostisena tekijänä.
Miten epävarmuuden kanssa voi oppia elämään?
Tavoitteena ei ole poistaa epävarmuutta, vaan oppia toimimaan sen kanssa. Epävarmuuden sietäminen on taito, jota voi harjoitella. Tämä tarkoittaa psykologisen joustavuuden vahvistamista: opimme tunnistamaan mielen reaktiot, suhtautumaan niihin lempeämmin ja ottamaan pieniä, meille tärkeitä askelia, vaikka varmuutta ei olisi.
