Valmennus & psykoterapia

Tutkimusnäyttöön perustuvia 1-20 kerran valmennus- ja  lyhytpsykoterapiajaksoja aikuisille

Tavoitteellista yksilötyöskentelyä

Kaikki työskentely tapahtuu etätapaamisina.

Työskentelen kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) ja erityisesti hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) viitekehyksistä. HOT-työskentelyssä pyritään kohti psykologista joustavuutta ja itselle merkityksellistä elämää. Näiden tavoitteiden parissa aletaan työskennellä heti ensimmäisestä käynnistä alkaen.

Työskentely on tavoitteellista ja pääsääntöisesti tulevaisuuteen suuntaavaa. Se tapahtuu aktiivisessa yhteistyössä asiakkaan kanssa ja toimintatavat ja menetelmät muokataan aina vastaamaan kunkin asiakkaan yksilöllisiä tarpeita.

Prosessi aloitetaan lyhyellä tilanteen kartoituksella, jossa pyritään selvittämään ongelmien ilmenemismuodot, seuraukset ja taustat sekä asiakkaan toiveet ja tavoitteet. Näiden pohjalta määrittelemme yhdessä työskentelyn painopisteet. Jakso koostuu tyypillisesti kertaviikkoisista käynneistä ja niiden välillä tehtävistä harjoituksista. Harjoitteet ovat tärkeä osa hoitoa ja auttavat siirtämään opittuja taitoja terapiatilan ulkopuolelle.

Tapaamisten aikana käydään harjoitteet läpi ja sovitaan seuraavista askeleista. Käynneillä voidaan kirkastaa asiakkaan arvoja (eli sitä, mitkä asiat hänelle ovat tärkeitä), tutkia merkityksellisen elämän tielle tulevia esteitä tai harjoitella uusia taitoja.