Menetelmäkoulutukset ammattilaisille
Terapeuttisen työskentelyn koulutuksia auttamistyön ammattilaisille.
Tarjoan hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT), kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) ja prosessipohjaisen työskentelyn menetelmäkoulutusta auttamisalojen ammattilaisille. Koulutukset sopivat esimerkiksi terveydenhuollon työntekijöille, opiskeluterveydenhuollon toimijoille, valmentajille, nuorisotyöntekijöille ja muille asiakas- tai ohjaustyötä tekeville. KKT-kouluttajapsykoterapeuttina minulla on oikeus kouluttaa kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeuttiopiskelijoita.
Koulutuksissa yhdistyvät ajankohtainen teoriatieto, käytännön harjoittelu ja opitun soveltaminen omaan työhön. Tavoitteena on, että osallistuja saa ymmärrystä siitä, miksi ihmiset jäävät jumiin toimimattomiin käyttäytymismalleihin ja miten heitä voi auttaa rakentamaan psykologista joustavuutta ja konkreettisia askeleita kohti itselle tärkeitä arvoja ja asioita.
Koulutuksissa painottuu käytännönläheisyys. Teoriaa käsitellään sen verran, että työskentelylle syntyy selkeä perusta, mutta huomio siirtyy nopeasti menetelmien harjoitteluun ja asiakastyöhön soveltamiseen. Tavoitteena on, että opitut työkalut eivät jää unohduksiin luentomateriaalikansioon, vaan osallistuja uskaltautuu kokeilemaan niitä omassa työarjessaan.
Ota yhteyttä, niin suunnitellaan tarpeisiinne sopiva koulutus!
Suosittuja koulutuksia
Verkkokurssi: Hyväksymis- ja omistautumisterapian peruskurssi: Huomaa ja valitse -taitopaja ammattilaisille
Huomaa ja valitse -taitopaja ammattilaisille on itseopiskelukurssi, jossa käydään ensin läpi HOT-teoriaa ja edetään nopeasti käytännön harjoitteluun.
Kurssin tavoitteena on, että osallistuja saa riittävän osaamisen HOT-matriisin soveltamiseen omassa työssään. HOT-matriisi on selkeä ja tehokas työkalu, jonka avulla voidaan jäsentää asiakkaalle tärkeitä asioita, niiden tielle nousevia sisäisiä esteitä sekä konkreettisia tekoja, jotka vievät kohti merkityksellistä suuntaa.
Kurssi sopii ammattilaisille, jotka haluavat vahvistaa ymmärrystään HOTin perusteista ja saada käyttöönsä helposti sovellettavan työkalun asiakastyöhön.
Verkkokurssille voi osallistua myös itsenäisesti ja sen voi aloittaa vaikka heti. Lue täältä lisää verkkokurssista!
Mielen jumeista joustavuuteen
Mielen jumeista joustavuuteen on Huomaa ja valitse -taitopajan itsenäinen jatkokoulutuspäivä. Siinä siirrytään HOT-matriisin rakentamisesta siihen, miten matriisista saatavaa tietoa voidaan hyödyntää toimivien interventioiden suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Aiheina ovat muun muassa työskentelyn kohteiden valinta, toimivien tavoitteiden rakentaminen, hyväksyntä, keinot tulla toimeen epämiellyttävien sisäisten kokemusten kanssa sekä kroonisen negatiivisen ajattelun hoito.
Kokonaisuus sopii hyvin esimerkiksi lyhytterapeuttisen työskentelyn menetelmäkoulutukseksi sekä ammattilaisille, jotka haluavat syventää HOTin ja prosessipohjaisen työskentelyn soveltamista käytännön asiakastyössä.
Muutosvalmius ja sen vahvistaminen
Miksi osa asiakkaista tarttuu muutokseen heti, kun taas toiset epäröivät, vitkastelevat tai palaavat toistuvasti vanhoihin toimintatapoihin? Koulutuksessa tarkastellaan käyttäytymisen muutoksen keskeisiä rakennuspalikoita sekä muutoksen vaiheita. Osallistujat oppivat tunnistamaan asiakkaan muutosvalmiutta, ymmärtämään muutoksen esteiden taustalla olevia ilmiöitä ja valitsemaan työskentelytapoja sen mukaan, missä vaiheessa muutospolkua asiakas on.
Koulutuksessa hyödynnetään motivoivan haastattelun ja käyttäytymistieteellisen muutostyöskentelyn näkökulmia. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaan omaa toimijuutta, uskoa muutoksen mahdollisuuteen sekä rohkeutta ja sinnikkyyttä lähteä toimimaan uudella tavalla.
Rakenna toimivia tavoitteita
Napakka kokonaisuus muutoksen mahdollistamisesta sopivan kokoisten tavoitteiden avulla. Koulutuksessa käydään läpi muutoksen ja tavoitteiden rakentamisen perusperiaatteita sekä harjoitellaan rakentamaan juuri käsillä olevaan tilanteeseen sopivia konkreettisia askeleita eteenpäin. Huomiota kiinnitetään myös tavoitteiden seurantaan, esteiden ennakointiin ja käyttäytymisen ylläpitämiseen arjessa. Työpajassa harjoitellaan tavoitteiden rakentamista vaihe vaiheelta. Mukaan saa Tavoitteiden asettamisen lomakkeen sekä kysymysvihkosen sen täyttämisen tueksi.
Krooninen negatiivinen ajattelu: murehtimisen hoito
Käydään läpi kroonisen negatiivisen ajattelun teoriaa ja ilmenemismuotoja sekä harjoitellaan keinoja katkaista negatiivisia ajatuskehiä. Perehdytään erityisesti katastrofiajatteluun ja murehtimiseen ilmiönä sekä käydään läpi murehtimisen hoitomalleja.
Räätälöity menetelmäkoulutuskokonaisuus
Menetelmäkoulutus voidaan rakentaa myös työryhmän tai tietyn ammattilaisryhmän tarpeisiin. Suosittu toteutustapa on omatoimiopiskelun ja (etä)koulutuspäivän yhdistelmä jossa osallistujat pääsevät perehtymään HOT-perusteisiin itsenäisesti omaan tahtiinsa ja yhteisessä koulutuspäivässä harjoitellaan opitun soveltamista. Koulutuksessa on mahdollista hyödyntää esimerkkejä osallistujien omasta työarjesta ja tarkastella, miten opiskellut menetelmät taipuvat juuri heidän tarpeisiinsa.
Täältä löydät yrityksille, työryhmille ja yhteisöille suunnatut luennot ja työpajat. Kaikki aiheet soveltuvat myös sote-alan ammattilaisille.
